Gazellen päiväkirja

4.2.2011 Koulukiemurat hallussa

Gazellen kanssa olisi pikkuhiljaa tarkoitus suunnata jälleen kilparadoille vähän reilumman harjoittelukauden jälkeen, ja itse kullakin tuntuu olevan pientä jännitystä ilmassa tämän tamman suhteen - Kanin kanssa kun ei koskaan tiedä mitä käy. Yleisesti ottaen viime aikoina treenit ovat menneet ihan näppärästi, mutta mukaan on mahtunut myös joukko hetkiä, jolloin hampaita on kiristelty oikein kuorossa ja tamma on ollut varsin lähellä Sveitsin kellotehtaiden tuotantolinjaa.

Tänään tamman liikutussuunnitelmassa oli vuorossa kunnon koulutreeni, jonka pääsimmekin aloittamaan alkuperäisistä ajatuksista poiketen vasta iltapäivän puolella - siinä vaiheessa kun olin armottoman väsynyt ja kiukkuinen täysin päin mäntyä menneen päivän vuoksi. Gaz oli oma ihastuttava itsensä esittäen minulle kiiltävän hammasrivistönsä sekä huolella kengitetyt kavionsa. Fiilikset eivät olleet kovin korkealla taivaltaessamme räntäisen vetisessä ja tuulisessa säässä kohti maneesia (mikä Sveitsin mukava ja leppoisa talvi? Lämpimiä terveisiä vaan sille kiinteistövälittäjälle, joka minulle varsin lämpimästi tätä kirottua laaksonpahasta suositteli). Koko tilannettahan täydensi se, että tuuli vihmoi ja ulvoi sillä volyymilla joka olisi ihan hyvin voinut varmasti kaataa vähänkään heppoisammat rakennukset, joten maailman kiltein ponin Gazelle päätti vetää muutamat täydelliset kilahtamiset heti ensimmäisillä askeleilla. Kerrassaan mahtavaa.

Koko seuraava puolitoistatuntinen sujui siihen malliin, että siitä ei jäänyt kyllä paljoakaan kerrottavaa jälkipolville. Kanilla oli nähtävästi poikkeuksellisen paha päivä tai sitten se vain matki minun mielialaani, ja käytimme koko ajan tappeluun mm. siitä, että voiko takapäätyyn mennä. Kyllähän tamma sinne suostui kipittämään siinä vaiheessa kun olin sadellut ilmoille kaikki tietämäni kiroukset, mutta koska Kani muistutti kouluratsun sijaan hyppykeppivieteriä koin parhaimmaksi lopettaa ennen kuin olisimme molemmat lähteneet ensimmäisillä junilla mahdollisimman kauas toisistamme.

Ehkäpä tämä kymmenes perättäinen päin sitä itseään mennyt ratsastuskerta alkaisi pikkuhiljaa opettamaan, että Gazin selkään ei todellakaan kannata kiivetä silloin kun kärsii itse pahasta päivästä - lopputulos kun voi olla katastrofaalinen... Tosin näin jälkihuomautuksena, seuraavana päivänä sujui jo huomattavasti paremmin vaikken itse silloin mikään miss päivänsäde ollutkaan, että ehkemme vaivu vielä epätoivon syvään kierteeseen, vaan odotamme innolla (= kauhulla) tulevaa kilpailukautta!

12.2.2011 Kilparatojen kunigatar

Gaz on todellakin lyönyt koko tallin väen ällikällä aloittaen kilpailukautensa sijoitusten ilotulituksella! Valitettavasti samaa tahtia kuin sijoituksia on tullut, on neitikin muuttunut yhä tietäväisemmäksi arvostaan ja toisinaan arkemme on kyllä vähintäänkin vaikeaa. En voi ymmärtää itseäni, että miksi silloin joskus aikoja sitten tällaisen neidin meille kotiutin, mutta kyllä Gazellesta on nykyisin tullut erottamaton osa tallin arkea.

Näin kilpailukaudella kotipäivinä Kanin kanssa ei ole mitään maata mullistavaa tehty, vaan pikemminkin tamma on saanut nauttia olostaan ulkoillen Sveitsin lämpimän kevätauringon alla - tänne on todellakin tulossa kevät, tai ainakin siltä nämä nollan asteen päivät alkavat jo tuntua! Tänään oli kuitenkin aika tarjota neidille mielenvirkistystä pienillä esteillä, tosin todellakin maahan kaivetuilla versioilla yleisen turvallisuuden vuoksi... Ei Gazellen hyppytaidoissa mitään vikaa ole, mutta kuumuva, korskuva ja täysin oman mielensä mukaan viipottava tamma aiheuttaa kyllä omistajalleen lukuisia sydänkohtauksia suureksi kasvaneen jalankatkeamisriskin vuoksi.

Heti kun Kani oli hoidettu (annoin tämän kunnian tallityöntekijälle, joka toi neidin minulle lievästi uupuneen näköisenä), oli aika ryhtyä uhraamaan viattomia henkiä. Samalla, kun ravailin Gazellella alkulämmittelyä, pojat kokosivat meille pientä rataa meinaten jäädä varsin usein lievästi sanottuna innostuneen tamman alle. Tavanomaisten liikkumisongelmien sijaan jarrut eivät toimineet tänään ollenkaan, mikä ei myöskään ollut kovin hyvä juttu... Mutta siinä vaiheessa, kun oli aika alkaa hyppäämään, Gazi oli jo jotenkin avuilla - luojan kiitos.

Ensimmäisen esteen jälkeen kuuliaisuus oli sitten jo täysin mennyttä, ja hyppiminen päätyi vain Gazin riemuiloitteluksi ja minun totaalisen jäätymiseen. Nooo, tammalla oli ainakin hauskaa, eikä vahinkoja tapahtunut - kiitos niiden ehkä neljänkymmenen sentin korkuisten "esteiden", jotka pojat olivat tälle korkeudelle jo osanneet asettaa... Kun aloin saada tarpeekseni tästä "hauskanpidosta", lähdimme Gazellen kanssa vielä loppuravien jälkeen kävelemään läheiselle maastotielle. Sen jälkeen tallille palattuamme puunasin tamman oikein kunnolla, ja se jäi sisälle odottamaan päiväruokia.

BALLANTINE ON VIRTUAALITALLI
BALLANTINE IS A SIM-GAME STABLE