Päivitykset
15.10.2011 Menestystä kotirintamalla
Vaikka viime päivityksestä vaikuttaisin päivitysmerkintöjen perusteella olevan iäisyys, niin ihan näin homma ei ole - kulisseissa on jotain tapahtunutkin. Hevoskantamme on pysynyt liki samana, sillä shoppailuhimoni on pysynyt hallinnassa Criminalia lukuunottamatta. Tässä onkin sellainen tamma, jolta odotan vaikka kuinka paljon.
Ensimmäisen KRJ-laatiksen tulokset tulivat aikoja sitten. Meille menestys ei olisi voinut olla parempaa, sillä Vanilla toi kotiin ykköspalkinnon! Nyt samaa tavoittelemassa on Bazoo, jonka kanssa tosin tavoittelemme tosin kakkospalkintoa. Menestyksen saralta voisi vielä myös mainita Mishan, jolle myönnettiin menneellä viikolla champion-arvonimi.
Arki on tällä hetkellä varsin kiireistä, kun tallilla vilistää monta uutta varsaa. Lähes kaikki muksut ovat jo löytäneet uudet kodit, mutta kestää hetken, ennen kuin ne vieroitetaan. Siihen asti yöunet taitavatkin jäädä vähiin näitä pieniä tuholaisia metsästäessä, joilla näyttää olevan jonkinasteinen yhteinen kiinnostuksenkohde tallin tuhaomisen suhteen...
16.09.2011 Elossa ollaan
Virtuaalimaailma tuntuu olleen varsin syvässä koomassa koko tämän vuoden, mutta pikkuhiljaa sielläkin alkaa näkyä elonmerkkejä, laatuarvostelujen noustessa pystyyn. Sitä myöden allekirjoittaneen kadoksissa ollut inspiraatio on palailemassa (juuri sopivasti IRL-elämän kiireisimpinä hetkinä...), joten Ballantinenkin varalle alkaa olla uusia suunnitelmia - ei huolta, samalla tutulla linjalla jatketaan, mutta uudella innolla ja aktiivisuudella! Tallissa itsessään on tekemistä vielä vaikka kuinka paljon, mutta toisaalta sitä on kyllä ajatuksissa työstetty jo parisen vuotta, jolloin käytännön toteuttaminen on helpompaa, kun niin suuret linjat kuin pienemmät yksityiskohdatkin ovat aika selviä.
Hevosten kanssa on nyt tullut aika keskittyä palkintokaappien laajentamiseen laatuarvosteluiden palattua kehiin - sen vuoksi kasvatustoiminnan varsinaisessa käynnistymisessä kestänee vielä hetki, sillä tavoitteenani on tällä kertaa jalostaa ihan oikeasti laadukkaista vanhemmista peritytyviä laadukkaita jälkeläisiä, jotta joku muukin kuin vain minä itse pystyisi mieltämään Ballantinen kasvatuksen jollain tapaa holsteinien tilaa edistäväksi. Kilpakenttiä meiltä kiertävät muutamat varsin keskeneräiseksi ennen hiljaiseloamme jääneet tapaukset sekä uudet, omat, kotiin jäävät kasvatit, jotka tulevat olemaan pohjana jalostustyöllemme.
Näillä fiiliksillä siis porhalletaan eteenpäin - varsin positiivisin ja innokkain mielin, mutta oman jaksamuksen mukaan. Elossa ollaan kuitenkin!
02.04.2011 Sukupolvenvaihdoksia
Tämäkin päivityskerta voisi alkaa tutulla virrellä siitä, että edellisestä tuntuu olevan jo iäisyys,
mikäli päin päivämääriä katsoisi - mutta valitettavasti sain aikaiseksi tehdä päivityssivun kolme
kuukautta sen jälkeen, kun Ballantine virallisesti avasi ovensa, joten mitään aikaisempia päivitysmerkintöjä ei siis ole.
Mutta ehkäpä se tästä lähtee rullaamaan, ainakin into virtuaalihevosia kohtaan on omistajalla suurempi kuin aikoihin
niin oman tallin valmistumisen kuin myös rotuyhdistyksen edistymisen vuoksi!
Meillä on Ballantinessa viime aikoina tapahtunut todellinen sukupolvenmuutos kilpakenttiä koluavien hevostemme osalta -
vanhat konkarit, kuten kaikki vanhemmat tuontihevoset, ovat siirtyneet viettämään siitoshevosen leppoisia "eläkepäiviä" antaen
tilaa uusille tähdille. Nuorisostamme Minthe, Nereide, Leroy ja
Misha ovat aloittaneet KRJ-kisojen kiertämisen. Eikä voi moittia myöskään Minthen tai Mishan NJ-menestystä, hyvältä
näyttää silläkin saralla.
Päivitys ei olisi päivitys ilman uusia hevosuutisia; meille on tulossa Skeegeristä hieno yksipolvinen holsteinori, jota kutsun jo tuttavallisesti Tiikeriksi.
Ja jotta yksipolviset eivät vaan pääsisi tallista loppumaan (... tätä ei tule tapahtumaan varmaan kolmeen seuraavaan vuosisataan), täytenä heräteostoksena menin
tarjoamaan Vertille kotia täältä Sveitsinmaalta - meillehän herra sitten päätyi. Omia kasvatteja on ollut
myynnissä useampikin kappale, mutta muutama niistäkin saattaa jäädä kotiin, eikä sovi unohtaa matkalla olevia tuontejamme. Hevosia siis kyllä riittää.
Kisapuolellakin on ollut yllättävän aktiivista KRJ-kisojen ja NJ-näyttelyiden saralla, joten voinkin varmasti väittää, että meidän arkemme
sujuu mallikkaasti. Sivuissa on vielä fiksaamista vaikka kuinka paljon, mutta hitaasti ja vähemmän varmasti täältä kyllä tullaan vielä ihan täysin valmiina.
Ballantine on virtuaalitalli.
Ballantine is a sim-game stable.