Info
Joulukalenteri
Yhteenveto ___________

14.12.2008

Tietokoneessa on yksi vähän huonompi puoli - et tiedä miltä toinen holsteinkasvattaja näyttää, mutta 14. luukun takaa paljastuu tämäkin tärkeä info, sillä onhan joukossamme oleva kaunis taiteilija tarttunut pensseliin ja maalannut jokaisen kasvattajan sekä vielä kuvaillutkin häntä. Nauti. :D

Tämän päivän talli: O' Polo Warmbloods

  O' Polo Warmbloods, om. Crystal
"O' Polo Warmbloods on koulupainotteisiin holsteineihin painottuva puoliverisiittola, joka järjestää myös koulukilpailuita. Holsteineiden lisäksi tallista löytyy muutamia trakehnereita sekä hannovereja. Ennen kasvatimme myös pienimuotoisesti suomalaisia puoliverisiä, mutta niiden kasvatus on jäänyt nyt pois. O' Polo Warmbloodsin kasvatit tunnistat takaliitteestä O' Polo ja kasvatteja tallille onkin ehtinyt syntyä jo kaikki rodut mukaanluettuna yli 80! O' Polo Warmbloodsin päätavoite on jalostaa uutta verta erityisesti holsteineihin ja saada maailmaan mahdollisimman hyvärakenteisia ja -luonteisia puoliverivarsoja."

Voittaja

Tasapuolisuuden vuoksi vain ihan tavallisella arvontakoneella arvottuna voittajaksi taiteili Maria L.! Onnittelut hänelle, vuorossa onkin pikkuinen vauva O' Polosta TOP-listan mukaisesti:
1. Shejk Mikheil x Verschieden
2. Nino Crusade x Hiroshima
3. Don Pacelli x Damn Monkeys

Holsteinkasvattajien yhteiskuva


klikkaa suuremmaksi!

Hymyilevä kirahvi jonka toinen silmä on isompi on selvästi Heidi
Pitkähiuksinen kurppa jonka hymy yltää yli naaman on Wetched
Siamilaiset kaksoset joilla molemmilla yksi silmä sekä kolme hiuksikarvaa ovat Sacrificial ja abyss
Seitsenraajanen kaunotar jolla on naama vahingossa väärinpäin on Jenn
Kuupahtanut kaljuaan peittelevä hattupää on tietysti Absinth
Suuton juoksija jolla ei ole pupilleja mutta silti kauniit silmät on Cannabia
Neljäjalkainen hymysuu joka juoksee tukka tanalla on Vipeltäjä
Kaunis kapenaamainen ja punaihoinen spagaatintekiä jolla on viivasuu sekä iso leuka on jarrow
Oikeassa laidassa oleva limenvihreä raajaton killisilmä on ilmiselvästi Crystal
Oranssi hiukan muita pienempi jonka käsi on irti on Maria L.
Surullinen laatikkopää jonka raajat menivät vahingossa vähän sekaisin on rio
Hiukan muita kookkaampi kaunissilmäinen yksilö on billeriina
Vahingossa vinoonmennyt viemärinvärinen pitkäkaula jolla on kaunis otsatukka on Sara S.
Yhden hiuksen omaava valitettavasti silmätön mummeli on SK

ja viimeisenä muttei suinkaan vähäisempänä tietysti minä, kauniisti hymyilevä pitkäkäsi Werty.