Info
Joulukalenteri
Yhteenveto ___________

24

Kun taivas oli tumma, hiljainen lumisade lopettanut jo tanssiaisensa, ikkunoista tuikkineet valot sammuneet ja kuin joulun tuoma onnellisuus sekä riemu imetty suurella pillillä pois, hämmenys valtasi maan. Kaikessa hiljaisuudessa ison puun takana oli vain yksi riemusta räkättävä hahmo, punaisen, valkotupsuisen lakin jälleen päähänsä painanut eikä edes polven mittainen tonttu, jonka kämmenet antoivat raikuvia aplodeita sille itselleen. Kaikkien muiden, vauvojen kuin vaarienkin sekä kaikkien siltä väliltä, silmien tuike oli sammunut ja tilalle saapunut pelonsekainen viha.

Tonttu vaikutti kuitenkin tyytyväiseltä, sillä olivathan sen pitkän harjoituksen jälkeen saavutetut kiroamisen taidot päässeet vihdoin näyttäytymään. Silloin, kun Teppo - niminen tonttu oli ollut pieni, sen elämä täyttyi vain kepposista, joita se piti yllättävän hauskoina 364 päivää vuodessa - mutta kun tuli aaton aika, Joulupukki oli laittanut tämän merkille ja tuonut koltiaiselle lahjaksi vain risuja. Tepon katkeruus hautautui sen sydämeen, eikä ollut vielä päässyt esiin ennen tätä vuoden 2008 joulua, jolloin se aikoi purkaa kaiken tämän viattomiin holsteinkasvattajiin (jotka olivat uskaltaneet väittää etteivät usko tonttuihin! :o).

Ei aikaakaan, kun megasuuren poni- ja hevoslaumansa kanssa puuhaillut Jenn. koki jo hermojenmenetyksen. Hän taivasteli pienten rakkaiden mamin kultapallomarsujensa kohtaloa pimeässä tallissa, sillä kahteen paikkaan on paha revetä yhtä aikaa ja aloitti jo toteuttamaan suurta muutto-operaatiota "Siirrä ponit heppojen karsinoihin, niin niille ei tule ikävä mamia kun on heppaisi tai -äiti!" Kaikkialle nähnyt ilkeä Teppo-tonttumme räkätti entistä lujempaa nähdessään tämän punaposkisen naishenkilön, jonka hiukset hapsottivat tuhanteen ja yhteen suuntaan, stressaavana kuin joulukinkku ennen paistamistaan.

Tonttu tuli kuitenkin siihen tulokseen, että jostain muualta voisi löytää vielä enemmän epätoivoa, joten se päätti etsiä mahdollisimman suuren tallin, jossa toivottavasti asuisi paljon ilkeitä hevosia. Näin ollen suunta oli selvä, kohti Evergreyta mars - vastaan tuli kuitenkin suuri ongelma sillä hetkellä, kun tonttu sai jalkansa tämän tallin maaperälle. Hevoset kyllä kiljuivat surkeaa asemaansa tallissa, mutta kartanon pimeästä makuuhuoneesta kuului kummaa kikatusta, huohotusta ja anelua naishenkilön äänellä: "Lisää! Vielä! Kovempaa! Eijei! Aah! Hihihihihi!" Tonttu kurtisti toista kulmaansa, hiipi hiljaa koskemattoman hangen poikki kartanon portaille, hyppäsi ketterästi ikkunalaudalle ja tiiraili sisään. Näky oli niin hirveä, ettei sitä sopisi edes kuvailla, mutta... Olihan Sonoko joutunut kahden japanilaisen NAISEN kutittamaksi! :O

Tämän vuoksi tonttu kipitti jo kauheaa vauhtia pois näiltä kirotuilta mailta kohti Skurvashia, jossa se toivoi kahden tädin pitävän sentään itsensä paremmin aisoissa, mutta vielä mitä! Toinen heistä, ilmeisemmin Sacrificial, kirosi kovaan ääneen jalkapohjassaan olevaa syylää, jolle oli annettu nimeksi abyss... Tonttu sulki jo silmänsä, mutta kinastelun äänet kaikuivat sen korviin:
"Senkin mitätön pieni papu!" sanoi Sacrificial.
"Senkin haiseva koipikarva!" sanoi abyss.
"Senkin typerä munkki!" sanoi Sacrificial.
"Senkin tyhmä kakkapää!" sanoi abyss.
... jne.
... jne.
... jne.

Vaikka tonttu lapsuudentraumojensa vuoksi vihasikin joulua, niin jopa häntä puistatti tämä joulurauhan rikkominen ja niinpä se jatkoi matkaansa kohti Wertyä ja Royalementeä, jossa oli muutama muukin kasvattaja - olihan tämä varvashikinen orava kutsunut luoksensa joulua viettämään hejdin Tropicasta ja Cannabian (tai kuten Werty itse sanoo, Kanan) Gothamista, jolloin Teppo sai lyödä monta kärpästä yhdellä iskulla! Muutamalla taikasauvan heilautuksella se loihti itsensä näkymättömäksi, hyppäsi hejdin niskaan tämän kiljuessa niin, että Wertyn hevoset tallissa pyörtyivät järkytyksestä ja sen jälkeen tehden saman Cannabialle. Werty nauraa räkätti vieressä ja piti tätä kummallisen hauskana. Se ei ollut ihan Tepon tavoite.

Tonttu puhisi harmissaan matkatessaan kohti seuraavaa kohdetta, O' Poloa, jossa se toivoi näkevänsä jo pilkahduksen epätoivoa. Matka oli jäätävä, Tepon luoma lumituisku oli yltynyt entisestään tuulen puhaltaessa kuin viimeistä päivää ja se joutui painamaan punanuttunsa tiukemmin valkoisille kutreillensa sekä kiskomaan käsiinsä vielä kahdeksannet lapaset.

Karmeasta matkasta huolimatta Teppo pettyi rankasti O' Polossa, sillä omistajatar Crystal piti tätä tummuutta äärimmäisen hauskana ja rupatteli iloisia rakkaan miehensä kanssa, jonka hermot näyttivät siltä, että ne oli venytetty äärimmäisyyksiin. Vaimonsa kummalliseen tempauksiin tottunut Pasi kuunteli kuitenkin kiltisti tätä rakkauden aariaa, joka raikaisi pitkin maita ja mantuja. Sama tilanne oli Barrierissa, jossa omistaja oli kylläkin vaihtanut aaton kunniaksi miestä kahdeksattakymmenettä kertaa tänä vuonna, ja nyt sydämenvuodatusta kuunteli ranskalainen komistus, joka sai melkein Tepon kateelliseksi - hänen täytyisi ehkä tehdä jotain, että pääsisi samalle viivalle Pierren kanssa ja voisi myöhemmin vietellä naisekseen itse Joulumuorin!

Suuri marttakerho oli kokoontunut Devilish Dressagemastersin maille, jossa billeriina kehräsi draconsa kainalossa, jarrow. todellakin kaipasi sitä desinfiointiainetta ja SK koki äärimmäistä kateutta, kun ei saanutkaan niin paljon huomiota kuin olisi toivonut. Teppo näki kuitenkin tässä avaimen omaan onneensa ja päätti, että vielä joku ilta hän istuisi SK:n olkapäällä ja viettäisi neidin kanssa yhtä lämpimiä hetkiä kuin Sonoko japsinaistensa kera.

Samaan aikaan Vipeltäjä, Maria, Sara ja rio olivat muodostaneet todellisen ärjyvien leijonien kerhon ja ryhtyneet spekuloimaan telepaattisen yhteytensä avulla, miksi aattoilta piti viettää pimeässä. Jossain vaiheessa rion valtasi jo todellinen masennus ja tämän surullinen rääkyminen kuului Roxburysta Tropicaan (Brasiliaan!) asti, eikä Teppo voinut enää katsoa sivusta kaunottaren surua. Tämä karheakätinen, pitkäpartainen ja tajuttoman epäsopusuhtaiset kasvot omannut tontunrääpäle kipitti hiljaa ikkunalle, hyppäsi vaimeasti sisään ja lähestyi rioa takaapäin...

Hetken kuluttua taikasauvan suloisella liikautuksella valot syttyivät, riemu palasi, elämä hymyili - ja Teppo pyöritti niin rioa kuin SK:takin...

Holsteinkasvattajien joulukalenteri toivottaa lämmintä, suloista, rakkauden täyttämää joulua jokaiselle toimintaansa osallistuneelle henkilölle ja kiittää vielä lämpimästi tästä kuukaudesta.




(Kiitos jarrow ^!)