Mikäli nautit auringosta, haluat viettää aikasi farkkushortseissa ja topeissa etkä todellakaan sadetakissa, pilvet taivaalla merkitsevät maailmanloppua ja sade on takuuvarma merkki epäonnistuneesta päivästä, vierailusi Mallaidh Gårdissa voi olla astetta… mielenkiintoisempi. Jos kuitenkin olet valmis tarttumaan haasteeseen, voit tutustua tallirakennuksiimme ja -alueeseen tämän sivun avulla.
Asuinpaikkana Irlanti on juuri sitä mitä hainkin etsiessäni sijaintia uudelle tallilleni. Saksassa asumisen jälkeen olin saanut tarpeekseni Manner-Euroopasta ja kaipasin elämälleni vaihtelua, muuttoa kauas kaikesta tutusta ja turvallisesta. Pakkasinkin kimpsuni ja kampsuni pieneen rinkkaan, ja matkustin vihreälle saarelle etsimään sopivaa paikkaa tulevalle Mallaidh Gårdille.
Tallin nimen olin päättänyt jo kauan ennen kuin olin löytänyt edes sopivaa paikkaa tallille. Nimi itsehän tulee iirinkielisestä nimestä Mallaidh, jonka soinnusta yksinkertaisesti pidin. Näin ollen jälkiosa gård, joka tarkoittaa tilaa ruotsiksi, ei välttämättä kaikkien korvaan sovi irlantilaisen nimen kanssa. Itse olin kuitenkin jo pidemmän aikaa haaveillut juuri gård-liitteestä, sijaitsimme sitten Ruotsissa eli emme, eikä järkipuhe enää auttanut.
Olin myös etukäteen innokkaana ihailijana ottanut selville suosikkikirjailijoideni synnyin- ja asuinseutuja, mutta valitettavasti naapureiksemme ei loppujen lopuksi siunaantunut niin Colfer, Ahern kuin Keyeskään. Sen sijaan meidät voi löytää Itä-Irlannista, Wicklow’n kreivikunnan länsiosassa sijaitsevasta pienestä Valleymount nimisestä kylästä, jonka ainoa paikallinen nähtävyys on jo 1800-luvulla perustettu pubi The Star Inn.
Valleymount on hyvin tyypillistä Irlantilaista maisemaa; alueelta löytyy laakeaa ylämaata sekä rosoisia mäkiä ja vuoria, joiden keskellä virtaavat pienet joet. Meri-ilmaston vuoksi sää on usein lauhainen ja sateet vierailevat luonamme vuoden ympäri vuodenajoista riippumatta, eivätkä päivittäiset sadekuurot ole harvinaisia tai ennennäkemättömiä. Kesäisin lämpötilat eivät (valitettavasti) kohoa kovinkaan usein hellelukemiin, ja vastaavasti talvella lämpötila harvoin laskee kymmentä astetta enempää pakkasen puolelle. Tasaisempi ilmasto kuitenkin mahdollistaa tallin arjen pyörimisen vuodenajasta riippumatta mahdollisimman tehokkaasti, sillä emme esimerkiksi hautaudu useiden metrien korkuisiin lumikerroksiin 30 asteen pakkasissa kuten omistajan entisessä kotimaassa Suomessa. Sen sijaan kylän halki Dubliniin kulkevan Liffey-joen jokavuotiset tulvat tuovat tarpeeksi jännitystä tallin arkeen.
Wicklow on ilmapiiriltään rento maalaiskylä, johon saapuessa voi toisinaan tuntua, että olet astunut muutaman vuosikymmenen ajassa taaksepäin, aivan kuten katsoessasi Sydämen asialla TV-sarjaa. Suurin osa kylän tärkeimmistä rakennuksista sijoittuu sen pääkadun varrelle: meksikolaistyyliin rakennettu kirkko, peruskoulu sekä pieni kyläpuoti – suurempia ostoksia varten on matkustettava viitisen kymmenen kilometrin päähän Dubliniin. Kivetetty pääkatu johtaa lopulta ylänköjen välissä kulkevalle hiekkatielle, jota muutaman kilometrin seuraamalla pääsee Mallaidh Gårdin alueelle. Toisinaan ahneiden ponien lisäksi nummia koluavat hieman eksyneen näköiset elokuvafanaatikot, jotka ovat patikoineet keskelle Irlantia nähdäkseen omin silmin maisemia, joissa on kuvattu elokuvia P.S. I Love You ja Braveheart.
Valitettava tosiasia on, ettei pienistä, korkeintaan muutaman sadan hengen irlantilaisista kylistä juurikaan löydy myytävänä vanhoja sukutiloja, kartanoita tai suuria hylättyjä maatiloja, jotka sitten miljoonaperinnön saanut ja asuinpaikaton tallinpitäjä voisi nopeasti ja vaivattomasti remontoida uuteen loistoon ja muuttaa asumaan paikalle kymmenine poneineen. Näin ei myöskään käynyt minulle lukuisista toiveistani huolimatta.
Sijainniltaan Mallaidh Gård on kyllä kuin juuri näistä päiväunista, sillä valmiiden poniparatiisien sijaan Valleymountista löytyi kyllä myytävää maa-alaa enemmänkin kuin tarpeeksi. Suurien tappeluiden jälkeen saatujen pankkilainojen, hampaiden kiristelyn ja ennenaikaisen harmaantumisen jälkeen rakennusprojekti saatiin kuitenkin alkuun ja päätökseen aivan aikataulussa (joka oli jotain aivan uutta puhuttaessa tallin omistajasta) vuoden 2011 alkuun mennessä. Yksinkertaistettuna Mallaidh Gårdin useita hehtaareja kattavaan alueeseen kuuluu runsaasti laiduntilaa pihattorakennuksineen, kaksi parikymmenpaikkaista tallirakennusta, pienempiä tarhoja tallien lähettyvyydessä, kenttä ja upouusi maneesi sekä monipuoliset maastot. Aivan tallipihan perällä on pieni kivitalo, jonka yläkerrassa sijaitsee omistajan asuinosa ja alhaalla tallin toimisto.
Itse tallirakennukset ovat suurimmaksi osaksi samantapaisia jykeviä kivirakennuksia kuten lähes kaikki muutkin Valleymountissa sijaitsevat asumukset, ja vain osassa talleja on käytetty punaiseksi maalattua lautaa rakennusmateriaalina. Tallipihan vastakkaisilla puolilla sijaitsevat identtiset samanlaiset tamma- ja oritallit, joissa kummassakin on yhteensä 26 normaalikokoista ja kaksi suurempaa karsinaa esimerkiksi varsomista varten. Lisäksi tallirakennuksista löytyvät satulahuone, rehuvarasto sekä muutamia harjaus- ja pesupaikkoja.
Aivan tallipihan läheisyydessä sijaitsevat tilavat tarhat, joihin lähinnä aktiivisessa kilpailukäytössä olevat ponit tarhataan pienissä laumoissa muiden ponien kanssa. Hieman kauempana talleista löytyvät nummille aidatut laitumet, joista kaikki ponit pääsevät nauttimaan kilpailukausien ulkopuolella. Osaan laitumista on rakennettu lisäksi pihattorakennukset, jolloin ponit voivat mahdollisuuksien mukaan viettää aikansa ulkona kellon ympäri keväästä syksyyn.
Pihapiirin toisella laidalla sijaitsevat tallin kenttä ja maneesi, jotka kummatkin täyttävät mitoiltaan koulu- ja estekenttien vaaditut mitat. Sijaintinsa ansiosta Mallaidh Gård tarjoaa myös erinomaiset ratsastus- ja kärrymaastot, joihin pääsee tutustumaan aivan tallialueelta lähteviä teitä ja polkuja pitkin. Erilaisten kestävyyttä ja kuntoa kohottavien mäkipätkien lisäksi alueiltamme löytyy myös muutama pitkä laukkasuora, nummien läpi kulkevia polkuja, tasapohjaisia jokia uittamista varten sekä kesän 2011 aikana yhdelle maastoreiteistä olisi tarkoitus rakentaa vielä pienimuotoinen maastoesterata talkoovoimin.
Henkilö, joka on kaiken tämän takana, ei valitettavasti asu oikeasti Irlannissa, harrasta tai saatikka omista oikeita hevosia, tai luule edes tietävänsä niistä mitään. Todellisuudessa olen 19-vuotias abiturientti Varsinais-Suomesta ja kontaktini hevosiin ovat rajoittuneet lähinnä kamerani objektiivini kautta katseluun. Ennen nimimerkkiin fruitie siirtymistä minut on voinut tunnistaa nimestä Jenn., jolla aloitin ja toimin aktiivisimmat vuoteni virtuaalitallien parissa.
Historiani virtuaalitallien parissa lähti käyntiin vasta suhteellisen myöhään, vuoden 2004 loppupuolella Hevoshullu-lehden silloisen virtuaali- ja vihkotallit palstan herättäessä kiinnostukseni. Alkuvuoteni toimin ainoastaan hoitajana muutamalla eri tallilla, ennen kuin ajatus omasta virtuaalihevosesta ja –tallista edes kävivät mielessäni. Erityisen lähellä sydäntäni onkin connemaratamma Paloma’s Susurre, ensimmäinen oma virtuaalihevoseni, silmäteräni ja ponijalostukseni kivijalka. Tamma palkittiinkin aikanaan ERJ-I ja YLA2 palkinnoilla ollen myös toinen kahdesta ensimmäisestä hevosesta, jotka saivat täydet pisteet (tai yli) ERJ:n laatuarvostelussa. Ja siitä se lähti, rakkaus connemaroihin.
Vuonna 2006 usean etusivu-asteelle edenneen väkerryksen jälkeen, tein vihdoinkin ensimmäisen oman tallini, Bleyenan. Tallilla onkin aivan erityinen paikka sydämessäni, sillä talli oli se talli, jonka avulla opin ja saavutin erilaisia asioita, sekä näin vaivaa ja aikaa. Lähinnä ponirotuja kasvattaneen Bleyenan rinnalle nousi vuonna 2008 Bleyena warmbloods, joka nimensä mukaisesti keskittyi eri puoliverirotuihin. Vuosien aikana Bye-etuliitteestä tunnistettavia kasvattejamme syntyi niin poni- kuin puoliveripuolellakin toista sataa kappaletta, ja etenkin connemaralinjoissa on yhä nähtävissä Bleyenan kantaponeja ja kasvatteja.
Joskus ihmisen intressit yksinkertaisesti muuttuvat, ja vuoden 2009 loppupuolella tunsin, että pidempään kestäneeseen innostuksenpuutteeseen ei ollut enää muuta ratkaisua kuin pitkä tauko, jonka kautta ”lopetin” tämän harrastuksen yli vuodeksi. Ehkä on totta, että kun jollekin antaa pikkusormen, se vie koko käden – eihän se lopettamispäätös jäänyt vielä lopulliseksi. Vuoden 2010 joulukuussa aloinkin suunnittelemaan uutta tallia, jonka kanssa palaisin pikkuhiljaa takaisin virtuaalimaailmaan. Tämän päätöksen jälkeen Mallaidh etenikin nopeasti, ja jo vuoden 2011 alkupuolella uusi projekti oli valmis kohtaamaan maailman. Toivon ottaneeni opikseni virheistä, joita ensimmäisellä kerralla tein, mutta jos en, niin en ainakaan enää stressaa asiasta. Virtuaalitallit ovat minulle harrastus, tietynlainen pakopaikka arjesta ja sellaisena tahdonkin ne pitää.
